Istuskelen täällä Kivenlahden kämpän huoneessa yksinäni koulun jälkeen.
Elämäni on palautunut takaisin siihen seesteiseen tilaan, missä se oli
noin vuosi takaperin. Päiväni täyttävät opiskelut muiden kaltaisteni
nörttien sekä kiinalaisten opiskelijoiden kanssa Otaniemen
insinöörihautomossa. Mikään ei ole muuttunut. Runollisesti tilannetta
voisi kuvailla siten, että olen viimeiset puoli vuotta laskenut
veneellä pitkin jokea, ja nyt olen päätynyt avomerelle. Seuraava suunta
on siis jälleen kerran ainakin jossain määrin avoin. Ankaraa kurssien
suorittamista ja kesätyöpaikan metsästämistä? Niinhän sen pitäisi
mennä. Tällä hetkellä vain em. ajatus jossain määrin masentaa. Tuntuu
vähän samalta kuin että pitäisi väkisin istua jossain sisällä, kun
samaan aikaan ulkona tapahtuu jännittäviä asioita. Toisaalta,
lähitulevaisuus saattaa olla hyvinkin yllättävää, ainakin
lähimenneisyyden perusteella. Turhanpäiväinen filosofointi seis!
Tsekeissä
oli kivaa. Taisin luvata, että antaisin jonkin tapaisin loppuanalyysin
Tsekeistä, mutta eihän sitä tullut tehtyä. En tuntenut montaakaan
tsekkiä, mutta kaikki jotka tunsin olivat asiallisia ja mukavia. Kuten
sanottu, he eivät poikenneet suomalaisista kovinkaan paljoa. Tsekithän
pelaa lätkääkin ja hyppää mäkeä! Takanani on muuten Tsekin lippu
seinälle ripustettuna, siinä heti Tadzikistan-taulun vieressä. Prahassa
ulkomaalainen tutustuu helpoimmin toisiin ulkomaalaisiin, mikä on
sääli. (Tässä vaiheessa haluaisin todeta, että salaa minua ärsyttää
suuresti englantia äidinkielenään puhuvat ihmiset, joihin ensinnäkin
törmäsin joka paikassa, ja toiseksi, jotka olivat muuttaneet sinne vain
elintason, oluen, seksin, tai muun hyötymisasian takia. Lisäksi ärsytti
se, että tsekkejä ärsytti samat asiat, ja englannin puhuminen tuntui
siksi aina jotenkin hieman kiusalliselta julkisilla paikoilla.) Praha
kärsii pahasti yliturismista. Ihmismassat mm. Prahan linnan kirkon
luona ja Kaarlen sillalla olivat aivan käsittämättömiä. En tiedä, miten
turismin määrää pystyy säätelemään, mutta jotain tarttis tehdä.
Kuitenkin Praha kaupunkina on ainutlaatuinen jättimäisen
vanhankaupunkinsa takia ja siksi se varmaankin useiden mielestä on
Euroopan Top10 kaupunkeja. Koska asuin, ja olin siellä töissä,
suhtauduin paikkaan alusta asti eri tavalla, toisin kuin turisti. En
varmaankaan siksi missään vaiheessa ehtinyt "ihastua" kaupunkiin "sillä
silmällä", varsinkin sekavan ja kaottisen alun takia. Lisäksi kaksi
vuotta takaperin, kun ensimmäisen kerran vierailin Prahassa, olin sitä
ennen nähnyt lähemmäs 10 Keski-Europpalaista kaupunkia pohjalle, joten
se ei enää sillä lailla paikkana säväyttänyt. (Olin siis silloin
interraililla.) Loppuyhteenvetona sanottakoon, että jos joku kaipaa
opasta tulevalle Prahan matkalle, olen käytettävissä!
Balkanin reissun valokuvat löytyvät täältä.
(Sinne ilmestynee jossain vaiheessa varmasti enemmän kuvia Prahasta. Siis siinä vaiheessa kun muistan... :( )
Kiitos
kaikille (Urvelo ja kumppanit), jotka lukivat blogiani ja olivat mukana
hengessä! Kirjoittelen toki blogia myös seuraavalla reissulla, jahka
sellainen reissu tulee eteen.
- Pikkusiskoni Maiju lähti puoleksi vuodeksi Turkkiin. Lukekaa blogia.
- Vielä pienempi siskoni Paula lähtee pian puoleksi vuodeksi Englantiin. Lukekaa hänenkin blogia!
- Elämäni on nykyään sen verran tylsää, ettei siitä kannata blogia enää kirjoittaa. -
Na shledanou!
Veikko.
torstai, 18. tammikuu 2007
Kommentit