Aamulla heräsimme krapulassa. Ostimme alakerran konditoriasta sämpylät. Ostotilanne oli samalla ekskursio paikalliseen jonottamiskulttuuriin. Vaikka olin aivan tiskissä kiinni, eli suomalaisittain katsottuna ensimmäisenä, kaikki muut asiakkaat kurkottelivat oikealta ja vasemmalta ja peräti onnistuivat ostamaan yksi toisensa jälkeen leivoksensa ja sämpylänsä ennen minua! Yritin jopa blogata heitä hartoilla ja lanteella, mutta ne pikku ilkimykset tunkivat silti vain. Tsekeissä ihmiset sentään osasivat jonottaa. Ja kyllä siellä sitten usein jonotettiinkin, varsinkin kaupassa, jossa kaupantätien liikkeet olivat hyvin kaukana suomalaisten kollegoidensa ripeydestä, lähes poikkeuksetta. Sainhan minäkin sen sämpyläni lopulta, mutta siinä vaiheessa niitä muita asiakkaita ei enää ollut montaakaan jäljellä. Sitten menimme vielä kahville torin laidalle.

Tämän jälkeen minä ja Kimmo ostimme liput Zagrebiin ja norjalaispariskunta vastaavasti Mostariin. Sitten suuntasimme katsomaan Sarajevon olympiastadionia. Matkanvarrella löysimme basaarin, josta ostin sukat. Sieltä olisi saanut muuten jo mm. Borat-elokuvan. Olympiastadion oli surullinen ja pysäyttävä paikka. Suurinosa stadionia ympäröivistä alueista oli muutettu hautausmaaksi piirtyksen aikana.

Sitten menimme syömään erääseen pizzeriaan jonka jälkeen kävelimme takaisin keskustaan:

Kylläpä onkin typerä virne tuolla oikeinpuolimmaisella. Huomatkaa luminen kukkula takana.

Roman ja Lena lähtivät Mostariin ja me Kimmon kanssa jäimme vielä Sarajevoon odottamaan illalla lähtevää bussia. Ostimme tuliaisia ja joimme kahvia ainakin kolmessa eri kahvilassa. Koko ajan oli kylmä. Ajoimme sitten lopulta ratikalla sille bussiasemalle, jolta bussin oli tarkoitus lähteä. Tämä bussiasema näytti kuitenkin jotenkin epäilyttävältä. Meille oli kerrottu, että bussiasemalle pääsee, kun ajaa ratikka nro 1:dellä päättärille. Matka päättärille kesti kuitenkin epäilyttävän kauan. Lisäksi asemalla ei ollut kuin paikallisbusseja. Pyörimme hetken ympäriinsä ja lopulta soitin pienessä paniikissa hostellille ja kysyin jatko-ohjeita. Hostellin setä pyysi antamaan kännykän jollekin paikalliselle. Lähestyin erästä naista, joka ei tietenkään puhunut englantia, ja vastusteli ja ihmetteli aluksi, että mitä tuo hölmö tarjoaa sille kännykkäänsä. Kävi ilmi, että olimme aivan väärässä paikassa, kaukana keskustasta. OLIMME OTTANEET RATIKAN NRO 10 RATIKAN NRO 1:DEN SIJAAN. No. Ei auttanut muuta kuin ottaa taksi. Hintaa kyseiselle virheelle tuli n. 5 euroa, eli sen verran taksimatka maksoi. Meillä oli vielä hyvin aikaa, ja jouduimme silti odottelemaan oikealla bussiasemalla.

Bussi oli melko laadukas, mutta eipä siellä silti tullut oikein nukuttua. Lähdimme klo 22:00 ja olimme Zagrebissa n. klo 7.