Tiistaiaamuna söimme hostellin aamupalan, leipää ja kahvia, jonka jälkeen kävelimme Budapestin Keleti Pu. juna-asemalle selvittämään jatkoyhteyttä. Juna-asemalla ostimme junamatkan Belgradiin, jonka oli tarkoitus lähteä seuraavan päivän iltana n. yhdentoista aikoihin ja olla perillä torstaiaamuna n. klo seitsemän. Junaliput olivat melko halvat, kiitos opiskelija-alennuksen. Lipunoston jälkeen vaihdoimme rahaa ja suuntasimme apostolin kyydillä kohti keskustaa. Kävimme syömässä paikallisessa ravintolassa paikallista ruokaa - nimittäin "naudanlihateetä raa'alla kananmunan keltuaisella sekä friteerattua kananmaksapihviä". *Röyh!* En kyllä tiedä oliko se nyt sitten oikeasti perinteistä unkarilaista herkkua... Sitten kävelimme leijonasillan yli Budan puolelle ja kiipesimme katsomaan mäenpäällä olevaa linnaa:

"Leijonasilta"


Kimmo leikkii Spidermania. Leikki loppui lyhyeen, kun joku "nimilappu-rinnassa" -setä alkoi lähestyä meitä...

Kävimme kahvilla ja lopulta kävelimme "Kalastajanmuurille" katsomaan maisemia. Kimmo yritti soittaa Ryanairille, sillä hän oli vahingossa varannut liian aikaisen kotiinpaluulennon Lontoosta Tampereelle. Numero ei vastannut. Lopulta siellä vähän aikaa palloiltuamme kävelimme alas:

"Kaksi tonttua."

Tämän jälkeen päätimme ajaa metrolla keskustaan. Aluksi yritin ostaa lipun, mutta minulla ei ollut tarpeeksi kolikoita automaattiin. Siellä oli yksi koju, josta olisi ehkä voinut ostaa lipun seteleillä, mutta sen edessä oli kammottavan pitkät jonot. Kimmo sanoi: -Mennään vaan, ei se ole kuin pari pysäkkiä. Itse hieman epäilin. Pari vuotta takaperin kun olin Budapestissä, erehdyin ajamaan yhden kerran ilman lippua metrossa, ja juuri silloin tarkastaja nappasi minut. -Noh, mennään vaan. Hyppäsimme pois keskustassa sillä metropysäkillä, jossa kaikki kolme metrolinjaa leikkaavat toisensa. Ylös kävellessämme setä otti Kimmon kiinni ja toinen mies nappasi minut heti perään. -Ticket check, sanoi mies. Tällöin Kimmo sanoi unohtumattomat sanat: -You sell tickets? Siinä vähän aikaa Kimmon säätöä katsellessa totesin hänelle, että ei kannata yrittää, maksetaan. Itsellä kun viimeinen kerta oli niin hyvin muistissa, ja tiesin, että on turha yrittää esittää tyhmää turistia. Lasku oli 10 euroa per nenä. Onneksi onnistuimme unohtamaan tuon tapauksen melko nopeasti.

Tämän jälkeen menimme hostellille tyhjentämään työkavereiden antamaa Becherovka pulloa:


Sitten suuntasimme erääseen baariin, jonka nimen bongasimme turistikartasta:

"Jipii."

Paikka oli jonkin sortin rock-baari. Joimme siellä yhdet, jonka jälkeen lähdimme etsimään toista illanviettopaikkaa. Päädyimme paikalliseen karaokeyökerhoon kuuntelemaan unkarinkielistä, useimmiten epävireistä laulantaa. Totesimme, että unkarinkieli on käsittämätöntä, vaikka sen pitäisikin olla suomen sukulaiskieli. Joskus kahden aikoihin käppäilimme takaisin hostellille nukkumaan.